Ystävät ja kanssakulkijat puhaltavat meihin elämän valoa ja puhtia, antavat sen oman pikku potkun henkiselle minälle, kun oma valo ja usko on himmennyt.

En nyt tarkota, et olisin huonovointinen, mutta yksityisyrittäjällä on seuranaan usein se oma itsensä...kotieläinten myötä.

Itse olen tässä aika tarkalleen ollut 4 vuotta "miarolla yrittäjän/taiteilijan" tiellä ja tuloton edelleen, leskeneläkkeen varassa..Eipä mulla valittamista mistään, mutta onhan se kiva, että työt huomataan ja joku oikeasti ilahtuu tekemisistäni.

Tuo bordercolliepoika ja löytökissa eivät oikeen nuista taiteiluista piittaa, heille on tärkeetä saada olla lähellä ja huomata että paitsi vatsanpohja, myös rakkauden nälkä ravitaan säännöllisesti.

Siispä tänään, tunnen saaneeni oikeen kunnolla "silityksiä" piiiiiiiiitkästä piiiiiiiiitkästä aikaa...kylään piipahti tuntematon(tutun tuttu) ja olikin niin ihana ja jotenki tutun olonen ihminen...samoja mietteitä asioista ja tais olla tapojakin.

Kiitosta vaan sinne "pikkulinnun" suuntaan...mie jo fb seinälle kiitoksen jo tuossa pari päivää sit laittelinki, ku sain tuntemattomalta puhelinsoiton. Hän ei tiennyt miksi tuli, mutta oli tultava ja selvishän sekin...on tää elo ihmeellistä. ❤

Mutta lisää...jostaki kumman syystä  yhdestä fb ryhmästä löytyki mun ekaluokan luokkakaveri/-kavereita ja sitte hiukan nuita murrosiän(..mulla ei oo ollu semmottii, muutako ikä)kavereita..Nyt onki sillä tavalla hiukan latu hukassa, koska en oo tottunu siihen et joku haluaa auttaa mua...olen siis ihan tahmeessa hunajassa, kiitos 🙃

Ei sitä tarvitse maailmoja kaataa, riittää kunhan saa omien töiden kautta tarjota sitä mielihyvää ja kannustusta mitä ihmiset tänä päivänä kaipaa.

Niin sanallista kuin kuvallista. Sitähän tää elämä on.

Ja jos siitä sais joku päivä euron tai pari...

Muttamutta, niinku sanotaan Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, empä usko että niitä on itse suutarillakaan, ha hah😙

Joka tapauksessa mahottoman HELMEILEVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ ja helmikuutakin.

Muistetaan, että vaikka meillä on niitä ihmisystäviä ripotellen, ollut tässä elämän varrella, niin ne, jotka johdatetaan uudestaan tai ensimmäisen kerran luoksesi...heillä on selkeä merkitys sekä sinulle, että heille itselleen. Näinhän se mänöö.

Ja mitä vielä?

Moon alottanu koulun.

Täh?

Nii-i. Et ei loppunu vuodatus vielä....

Muutaman vuoden hulluna googletin, googletin...lakkasin googlettamasta ja googletin uudemman kerran...etsin ja etsin...

Löysin ja hain.

Ei ollu tarpeeksi osallistujia.

Laitoin keskellä vuotta pariinki otteeseen viestiä seuraavasta mahdollisesta ja sain pienen toivon kipinän syttymään..mutta blah 😥mikä pettymys...ei taaskaan ollu tarpeeks osallistujia..

Aattelin jo, et ei oo mun menneiden vuosien kokemusten perusteella mitään koulujuttua..

kunnes SE tuli vastaan.

Ihan yks kaks,

meni vahingossa väärän hlön sivuille fb:ssä ja näin et hän oli käyny ko koulun ...kyselin ja kuulin et ei hän oo semmosta ikinä käyny, mutta harkinnu kylläkin.

Olin että WOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOT?

Mikä juttu?

Kuka se sit oli?

No, se selkis, mut oikeesti ei ole sattumaa, asiat tapahtuu vaan oikeessa järjestyksessä. Moon nyt siellä missä mun pitääki olla.Kaiken on pitäny tapahtua.

UIJUMA!

Joudun(lue:SAAN..joku päivä oon tätä mieltä)koskemaan vieraisiin taidetarvikkeisiin, ihan ite kotosalla...yhden jo testasin, pian on toisen vuoro, huh...mulle iso askel.

Joudun miettimään ja tekemään analyysia(jota olen jo tehnytkin) omaan elämääni vaikuttavista asioista...valinta on vaikeaa, koska mulla on taskut täynnä eri jaksoille sijottuvia "pikku kuolemia" ja myös syntymiä.

Et semmosta kuuluu tänään tälle ilolla ratsastavalle tanssitreenarille...soon hyvä et toi muisti paranoo askelten myötä, muuten mä en muistais millä pensselillä olen viimeks sutinut, ha hah.

Paljon on tehty, paljon on kärsivällisyyttä koeteltu, mutta moon kestäny kaiken ko MIÄS.

ISO MIES.

Ja soon paljon se.

Lepposaa ystävänpäiväaaton iltaa

ja olkaahan muikeena, soon nimittäin perjantai.

Ei muutako salille ja silirimpsistä vuan.

💋Bus Bus 💋

Ps. Kuvassa eka, pelkillä vesiväreillä tehty työ, miun ihuna Kaapo ja luonnonhenki <3

Ps.Ps. Lähetä täältä sähköinen ystävänpäiväkortti, ehtii perille vielä hyvin!

Juuri tässä tilassa on kaikki aika,

mitä meillä on.

Aikaa ei voi tallentaa, varastaa, kopioida

tai muutenkaan säilöä.

Elämä ei esittäydy eilisissä eikä huomisissa, elämä on nyt.

Kuitenkin moni meistä elää eilisen muistoilla, uskaltamatta kohdata tätä päivää.

Moni taas elää huomisen haavemaailmassa ja unohtaa tänä hetkenä itsensä ja läheisensä.

Jokaiselle on kuitenkin aika ajoin tervettä muistella ja luoda haavekuvia/tavoitteita huomisille, muistaen kuitenkin että ELÄMÄ käydään paraikaa.

Emme tee uusia muistoja, jollemme elä nyt.

Emme voi luoda uusia haaveita, ellemme ymmärrä tämän hetken tärkeyttä.

Vain vanhuksille aika antaa armoa NYT- hetkeen...

Sillä ihmisen vanhetessa, elämäkin  lähestyy häntä kunnioittaen. 

Hivuttaa hissukseen  lähemmäs rajaa jossa aistit himmenevät,

unen tarve lisääntyy ja syvenee...kehon toiminnat hidastuu.

Tässä tilassa sitä usein elää voimakkaammin muistoissa, ei suunnitella tulevia vaan eletään niissä hyvissä eilisissä ja kaikenlaiset pahan muistot  valuvat yltä pois.

Keho valmistautuu hiljaisuuteen jossa voi paremmin kuunnella sisintään, sydämen ääntä ja tuntea  mikä elämässä on aitoa, mikä merkityksetöntä.

Näkö heikkenee, koska materia menettää merkityksen, vauhti hiljenee sillä elämää ei juosta vaan se otetaan nautinnollisesti vastaan.

Vanhuusaika on armollinen monin tavoin, jos ihminen on tankannut "oikeanlaista polttoainetta" ja muutenkin säästynyt sairauksien kompasteluilta.

Meidän kaikkien olisi hyvä olla  tekemisissä vanhusten kanssa, jotta voimme pysäyttää kiireen ja kuunnella elämää,sydämelle rytmitettynä.

Miten kauniisti vanhukset muistelevat eilisiä, iloitsevat niistä kuin tapahtumat  olisivat tätä päivää. Vanhukset myös ovat antaneet paljon asioita anteeksi.

Tämä on siunaus, suuri lahja,

unohtaa ja antaa anteeksi.

Suurimman palveluksen teemme silloin omalle keholle.

Laskea irti ja elää tasapainoista elämää, siinä on vaikeusasteita useita satoja, mutta kun sen tiedostaa ja tekee työtä pikkuhiljaa..asia etenee, se on selvä.

Nouseehan se jalkakin korkiammalle ja muutki tavoitteet, kun sen eteen tekee työtä. Näin myös anteeksiannossa.

Itselle on myös hyvä antaa anteeksi, sillä eipä vielä eteeni ole tullut persoonaa, joka olis valgia ko vastalypsetty maito.

Mutta asiaan.

Tässä hetkessä on kaikki mitä tarvitsemme...eiliset ja huomiset ovat edellisillä ja seuraavilla sivuilla....ne kulkevat mukana, mutta niiden mukanapitäminen joka hetkessä ei ole kellekään hyväksi.

Poikkeuksena vanhuuden tuoma oikeus, sillä niinkuin totesin, vanhuus pudottelee sieltä niitä kehoja rappauttavia asioita pois ja elää siinä "kulta-ajassa".

Caroline Myssin tuotantoon olis hyvä tutustua...siinä puhutaan muunmuassa "haavakielestä", joka oli hyvinkin valaiseva.

Ihminen voi jäädä kiinni määrättyihin tapahtumiin, niin että aina viitataan johonkin "elämän stoppiin" ja vastapuoli joutuu sen aina huomioimaan.

Sillon kehossa tapahtunut "shokki" on saanut yliotteen ja haavakielen käyttäjä ei suostu laskemaan tästä tilanteesta irti. Voi vaan kuvitella mitä se tekee keholle.

Eikä tää nyt tarkoita ettei asioita saa muistella, tottakai saa, mutta niiden kautta ei pidä elää, sillä elämä menee aina eteenpäin.

Tästä hetkestä alkaen.

Aina.

Samaan suuntaan.

❤❤❤

Älkää siis unohtako vanhuksianne.

Heillä on tunteet

myös teitä kohtaan.

Eikä tästä tarvi nostaa kenenkään erityistä kissaa pöydälle, sillä me ihmiset olemme erilaisia.

Tiedän kiukkusiakin, pahansuopia vanhuksia, niinkuin nuorempiakin...jokaiseen tulee suhtautua juuri heille sopivalla tavalla..yleissääntöähän ei ole...ja mää mikään sääntöjen laatija ookkaan, kuhan tässä hiukan raaputin päätäni 😀

Jotta solis noin tälle päivälle mietitty.

Mitäs sie oot tänään miettiny?

PST. Kuva on googlesta.

 Taas kerran  saatiin vanhasta osa  jättää taakse ja ottaa vastaan uutta ihan yhtäaikaa, näin suomessa.

Jotenki tää vuodenvaihde oli kuitenki erilainen.

Hmm-jaa, miksikö?

No mulle henkilökohtasesti siks, että alkaa ihan mielettömän intensiivinen koulu, tapahtumarikasta opettelua sekä mielen, taiteen että tanssin saralla...moon ihan jotta JIHAA!

Sanoinko jo?

J I H A A !

Niin onnellinen, että jollen seisois tukevasti kahella jalalla(tosin nyt painelen näillä pehmukkeilla tuolia) niin melkeen saattasin jopa horjahtaa ja piänuppi saattas hiukan täpinästä täristä...he heh.

Jotain vanhaa jätin myös taakse. Selkeesti huomasin etten enää sure asioita, joihin en voi vaikuttaa...ne menköön omalla painollaan.

Lisäksi en puskenut läpi tuota Uuden Vuoden kalenteria tälle vuodelle, sen aika tulee myöhemmin, jos on tullakseen.

Teen asioita, jotka tuntuu hyvältä ja jättävät myös saman jäljen kehooni.

Siten voin itse paremmin ja näin ollen myös ympäristöni.

Eikö? Oothan samaa mieltä? 🙂

Maailma ei ole kovin kummosesti muuttunut, mutta itsessäni huomaan tietoisia muutoksia, jotka on ikäänkuin "pälkähtäneet" päähän vai olisko sit joku ripotellut ne tiedot "eteeni".❤

Eli olen ottanut selkeesti, aika ajoin, tarkkailijan roolin itseni suhteen.

Näin tuntuu tosi hyvältä.

En laske itseäni toisten olotilaan, kuitenkaan en ole välinpitämätönkään.

Tavallaan olen asettanut itselleni sisäiset ja ulkoiset rajat, olematta kuitenkaan sidottu mihinkään vastentahtoisesti.

Mun maailma pyörii niin kuin itse sitä pyöritän ja tää on totta ihan meidän kaikkien kohdalla.

Muistan tilata Universumilta vain hyviä asioita, ihan kaikille..sillon se toimii parhaiten 😀

Uskokee vuan!

Olen tässä "kasvattanut" myös sisäistä tietämystä hyvien kirjailijoiden avulla. Jos kirjan teksti sytyttää jotakin, olen siitä enemmän onnellinen kuin jostain bingovoitosta.

Hauskaa onkin, että kouluvaihe alkaa itseanalyysilla ja sepä onkin mukavaa. Itse olen jo aikapäiviä todennut monessa kohtaa, että koetut asiat ja niiden tulo elämään, vaatii niiden punnitsemista ja sitä miten ne sinua eteenpäin koulivat.

Katkeruus kantaa aina vertavuotavaa haavaa, joka valuu aina eniten sisäänpäin...ja mun ei varmaan tarvi tähän kirjottaa, mitä se tekee sisäelimille, eihän?

Siispä tämmösten mietteiden ja uusien asioiden kanssa pääsen (NIINNIINNIIN) tänä vuonna(toivottavasti vielä jatkuu) työskentelemään.

Mut joo,

tähän mua on saateltu koko ikäni,

sen tiedän.

Ja siitä olen todella  kiitollinen.

Yksikään askel, sana, teko tai tapahtuma ei ole ollut turhaa. Ymmärsit aivan oikein. Kaikella on tarkoitus. Me valitsemme tien mihin suuntaan kasvu lähtee. Ja huomaa:

Aina voi vaihtaa suuntaa.

AINA.

Niiden kautta olen lähempänä tarkoitustani ja niiden antaman kasvun kautta aion kasvaa edelleen ja uskoa omiin mittoihini,

nimenomaan niihin, jotka itse itselleni asetan.

Minä olen omalla tielläni juuri näin.

Kiitos kiitos kiitos.

Elämä kukkii, jos sitä muistaa kastella oikeilla ravinteilla ja suurin kasvuravinne on, tietenkin RAKKAUS.

Pilkettä päivääsi ja oohan itsesi paras kaveri...

sillä vain sinä tiedät

miltä tuntuu olla rikkonainen tai ehyt.

Kasta itseäsi with LOVE.

Ei se kuulkaa se joulun taiga tule meikäläiselle pelkästään lahjojen antamisesta....

Jouluna annettu

aika

on taas ihan mielettömän taigavoimanen,

sillä sitä ei voi

paketoida

säilyttää

lähettää

tullata

maksaa

ulosmitata

oksentaa

kuitata

kerätä

kasata

omia

viipaloida tai mitään muutakaan.

Mutta se on mulle se tärkein asia, mistä koko joulumieli koostuu.

Ajan voi sisällyttää lahjaan niin että, sen voi esimerkiksi piirtää, kirjoittaa, leipoa, kuorruttaa, siivota, laulaa tai muuten antaa läheisyyttään.

Siitä syttyy semmonen gipinä tuonne rinta-alaan, jotta joulun tuige gilisöö, gutittaa ja antaa kasvoille semmosen "kirjataan heti sisäosastolle eristyksiin"-ilmeen.

Tosin olen tässä muutaman joulun myös kadottanut, ei auttanu joululaulut, joulupöytä, ystävät, eikä mitkään.

Muistan selkeesti myös ensimmäisen joulun omassa kodissa, etten aattona ollutkaan mamman  pöydässä.

Se ei maistunut joululta.

Muistan myös useamman joulun, jolloin suru saapui jouluksi lupaa kysymättä.

Joulua ei tullut. Ei.

Tosin tänä jouluna kuulin myös että kummisetäni siirtyi ajallisesta ajattomuuteen ja tiedän että se tieto on muutamissa kodeissa surun lisäksi läsnä. Itse olen tavannut kummini viimeksi n v 1991-1992.

Olen kuitenkin asian kanssa sinut, ollut jo monta vuotta. Me jokainen teemme ja toimimme aina parhaan kykymme mukaan ja juuri niin on hyvä.

Asioita, joita ei voi muuttaa..on opittava hyväksymään. Näin emme itse kerää sisällemme "mitään". Siispä:

Rauhaisaa matkaa

taivasten valtakuntaan,

siellä taatusti

on ollut tuttuja rakkaita vastassa ❤

Pompsahettaaas takasin tuohon joulumieleen:

Eikä joulun aluspäivinä tarvi olla "tuli housuissa", sillä sen avulla energiat ei kyllä ole niitä lepposampia. Väkisin väännetty on aina väkisin väännetty.

Mitä sitte vaikka ei kaikkea ehtis just jouluks tehdä?

Tunnelma on tärkeämpi kuin se, ettei nyt ehtiny nyppiä joka nurkkaa.

Tulee se joulu kuitenki. Kivempi vastaanottaa kiireetön joulu.

Kyllä niitä arkipäiviä tulee joulun jälkeenkin, jollon voi sitte laittaa luuttua likoon ja puunata ne viimesimmät nurkat.

Niijotta,

ny istahtamaan ja miettimään

mitkä hommelit voi tehdä sit arkena

joulun jälkeen.

On paree rauhottaa läheisiä ja antaa niille aikaa ja apuja,

jotka sitä vailla ovat.

Ugh!

Moon puhunu.

En niin paljoo mut pannu itelleni asiat tärkeysjärjestykseen.

Paa säkin.

Siitä se heliä ja kepiä joulumieli lähtöö.

Siis antoisaa,

rakastavaa

ja ennenkaikkea

rauhallista joulumieltä.

Ihan kaikille.

Juur nii.

Niinhän siinä kävi, et pyyhkiessä lattialta koiran suupielistä valuneita vesitippoja, ihastelin samalla miten mukava sitä pintaa on pyyhkästä...

jotta pääsinpäs ihastelemaan sitä uudemman kerran.

Meni meinaan vihersmoothieta semmonen pual litraa pitkin pöytiä, kaapin ovia, tuolin jalkoja ja lattiaa, jotta

WUUUUUUUUUUUUUUUUMS vaan.

Siinä sit hanuri pitkällä IHASTELTIIN vähän pitemmän aikaa, kahden rätin kera ja mietittiin et miks tilasin "ihailuetäisyyden" näin läheltä.

Ei kuule rätitkään tienny jotta miks

😋

Ha hah. Sitä sain. Ko tilasin.

Räteistä toisenlaisiin "rätteihin ja lumppuihin"

 Nyt olis sit pakkohakusessa hamonen...

hittolainen,

jo ehdittiin miettii kahdesti, et mihin sitä onkaan intopinkeenä tullu ilmottauduttua...ko

10 - tanssin Launc Ball

tapahtumaan ja pukukoodina olis Dancing formall...huh.

No se.

Hittolainen.

Sinnehän pitää "niinku pukeutua"

Miten tämmönen maalaishelmi kaapistaan mitään muuta löytää,

ko löysät verkkarit ja nukkavierut sukat 🤭 joilla voi hyvinnii hilpasta koiran kans lenkillä tai hakia "Liiteristä" apetta.

Ne ei taida kelvata nuihin karkeloihin...noup.

Siis sitä sit "virkkaamaan"  etsimään, tonkimaan tms....mitä vaan.

Huh heijaa.

 joten soon moro tälle päivää ja toivotaan et  ei tarvi seuraavaa smoothia vetää tiskirätin läpi..tai mitään muutakaan 🤒