Se on hiukan semmonen juttu, että ne jotka sanovat(lue:kuvittelevat että eläimet ei ymmärrä puhetta, ovat paljosta paitsi....Aij aij aij...

Kyyyyyyyllähän me ihmisetkin luemme eläintenkin äänistä määrättyjä asioita.

Meidän kissatyttönen osaa esimerkiksi olla mitä mainion esimerkki Ymmi Hinaajasta....

Aaai------van, Aaai-----van...

mau-utaan todella mallikkaasti sillon ku on kyseessä asia, josta kissatyttönen on samaa mieltä.

Eli hänen kehumisestaan.

Se on mannaa tuolle pienelle "Mustalle Panttelille"...muttapa muttapa, kukapa meistä ei kehuista pitäis.

Vaikka luonteeltaan tuo kisssatyttönen on enemmän kyllä tuon Imatran Antskun olonen...niin siviä ja nuhteeton.

Meidän bordercollie taasen, tuo koirapoikanen osaa erilaisten opittujen sanallisten asioiden myötä myös näytellä.

Luit aivan oikein. Tässäpä onkin oiva tilaisuus tarjota Vantaan Kaupungin Teatterille freelance näyttelijää erilaisiin roolisuorituksiin...

Erityisesti semmosia, jotka koskettaa kiellettyjä aiheita.

Koirapoikanen on meinaan aika hyvä siinä, sanoisin että hänessä löytyy niin upeeta koomikon ainesta, ettei mitään rajaa.

Pokka ei petä:

Kurapäivinä koirapoikanen "pääsee" suihkuun...kainaloita myöten...

Täytyy kyllä olla tarkkana, mihin koirapoikanen jätetään odottamaan...väärä paikka ja rooli iskee päälle oitis.

Koirapoikasen jos jättää pesuhuoneeseen ja sanoo hälle että:

Paikka, odottaa tässä.

Itse menen sisäkautta viemään ulkotakin ja omat kengät ja hivuttaudun rappusia alakertaan...

Pannuhuoneeseen päästyä näen jo kurajäljistä, että Paikka ei ole ollut pysyvä...ja huudahdan:"Kaaaaapooo"...mennessä saunan läpi suihkutilaan..koira SEISOO suihkukulmassa, pää kiertyneenä katsomaan että:

Mitäs sä siellä rähjäät, mähän oon täällä

OON OLLUMUUTEN KOKO AJAN....

tässä vaiheessa

mä räjähdän

NAURUUN

Mikä näyttelijä.

Meinaan, normaalisti tämä koirapoikanen pitää hiukan aina työntää ja komentaa siihen paikalle.

Siksi hän odottaakin pesuhuoneeseen pääsyä usein meidän ns autotallissa/varastossa.

Olempa unohtanut nuo näyttelijäntaidot parisen kertaa ja todennut jotta, on sillä koirapoikasella HYVÄ MUISTI ja UNOHTUMATTOMAT NÄYTTELIJÄN LAHJAT.

Muttamutta...osaa meidän koiruus myös mielestäni "valehella".

Tässä remontin keskellä Semmonenki asia selkis...meinaan kissatyttösen ruokakupin paikkaa ja suojausta(koirapoikaselta) on joutunu hiukan muuttelemaan, kun on alettu köökkiä purkaa...

Sillä seurauksella, että koirapoikanen oli kävässyt tässä kahtena päivänä lipasemassa tyttökissan märkäkupin tyhjäksi...

On meinaan niin hianoa neitiä tuo kissatyttönen, että eihän sitä nyt koko kuppia tyhjäks, palvelusväelle jätetään AINA se alin kerros 😀sehän on jo limanen, jak.

Ottaessani kissan lautasen käsiini, käännyin koiraa päin ja kysyin jotta; kukas täällä on käynyt tän lipittämässä putipuhtaaks?

Ennenku ehdin lausetta loppuun, poikakoira oli livahtanut pöydän taakse ja sieltä kurkisti varovaisesti....sillä tyylillä, että

EN MINÄ...en en en,

Kysyppä kuule jotain muuta....

 en varmalla...(uskoohan se mua)

voinko jo tulla, voinko?

Osimoilleen nuinhan se menee..

Ha hah...hauska tyyppi.

Siis meillä asustaa kotosalla

Ai----van, Ai----van----tyttökissa

sekä 

uus JAMO: koirapoikanen...

Että, eipä se aika käy pitkäks ku nuita kahta pitää tässä työkaverina.

Nopiat käänteet ja mahottomasti uusia kujeita....sillee se elämä säilyy mutkikkaan mielekkäänä....

Yhen asian jos tahtosin muuttaa, on se ettei tuo "JAMO" huijais vieraiden tulossa.

Tätä nykyä kun naapuriin kaartaa auto pihaan....koirapoikanen heittäytyy tietäväks...ja selkeesti valehtelee...ja kissatyttönen-parka uskoo täysillä, sillä silmät pyöreenä sujahtaa oitis piiloon...

HOH-HOH-HOIJAKKAA.

Elämässä muutokset tulevat yleensä aina "kulman takaa".

Ihan niinku tämä takatalvikin.

Tiedän monen käpristelevän pakkasen ja lumentulon johdosta, itse en tällä kertaa kuulu niihin, sillä meidän aamulenkit omaan Pyhättöömme(METSÄÄN) koiruuden kanssa ovat lumen tulon myötä paljon valoisampia...voi tuon karvaturrin riemua, kun sitä lunta on vihdoin maassa.

Jalat ei rapaannu, eikä meidän mieletkään.

Sitäpaitsi ulkoilma on aina asenne ja vaatetuskysymys.

Oikeanlaiset vaatteet ja rapsakka mieli takaavat sen, että kelit kelpaa.

Jollei tuu kipeeks mistään ilmasta, miksi rutkuttaa?

Kaikissa asioissa on niitä hyviä puolia ja mielestäni tuo valoisuus on tässä lumen keskellä ehdoton ykkönen...

Toinen hyvä puoli on se, että nyt voi sitte laittaa lisää linnuille niitä siemeniä, tms.

Siitä saa aina hyvän mielen. Jollet oo ikuna kokeillu, nyt olis aika.

Myö kävästiin koiruuden kans aamutuimaan katsomassa kuinka metsään rakennettu syöttöpaikka on vihdoinkin saanut kävijöitä(samalla otettiin muutama kannikka matkaan).

Siihen meni muutamia päiviä, on vissiin niin kauan tuo syöttökaukalo ollut tyhjillään.

Kukas sitä tyhjällä lautasella käviskään? Nobody.

Mutta valosta. Lumi auttaa myös auringon valoa tuplaantumaan ja nythän onki ihan mahtivalosaa, että aurinkoklasit otsalle ja valoa päin😎

Se sama valo on meidän jokaisen sisällä...tosin se saattaa olla hiukan harmaantunut tai jopa aivan musta, riippuen ihmisen/eläimen tms  mielialasta.

Valossa asiat rullaavat, jos perimmäinen tarkoitus on hyvä.

Kompasteluja sattuu jokaiselle, mut eihän sitä tarvi jäädä "maahan makaamaan".

Sitä voi kaveriakin jelpata, jos huomaa että nyt on polvet koukistuneet tuonne harmauden puolelle..iloa voi ja saa tarjota. Se tulee automaattisesti tuplaantumaan, kuin myös synkistely.

Molempia tarvitaan...jotta huomataan ne olennaiset asiat.

"Maalataan" valoa lisää ja annetaan sitä tarvitsijoille.

Hyväksyminen on hyvin monessa asiassa tärkeää ja vielä tärkeämpää on kohdentaa hyväksyntä ensisijaisesti itseä kohtaan..

Muuttolinnut hyväksyvät rajattomat(maanosien) elinolot....ne tulevat ja menevät vuodenajan mukaan...eilen satuin näkemään 3 paluumuuttajaa ja niillä oli hurja vauhti, en ehtinyt saamaan kännyä kuvausvalmiikisi, kun ne jo häipyivät horisontin taa...eli suurin osa linnuista kulkee heidän elinolojen ja ravinnonsaannin mukaan, vähän niinku kauppamatkustajat :) Tosin nuo siivelliset ovat pitemmillä reissuilla.

Tämä talvi onkin ollut varsin lyhyenläntä, tiedän että monen mielestä hyväkin juttu, mutta itse soisin talveen kunnon lumet ja  lumipenkat ja täysin samaa mieltä on miun "metsäkettuni"(Kaapo)...mutta joo, siksipä varmaan nuista lintusista osa on tullut jo "kesäilemään" kotikunnille...kun ei sitä talvea nyt voi väkisinkään "pitää".

Hyväksyttäneen ilomielin ja pannaan aurinkosuodattimet silmille 😎

Kevät ja kesähän ovat ihan mahtijuttuja.

Pihakupsutukset, ne on ihan että oe ja voe!

Hyväksymistä sekin, ettei aina nurise ilmoista.

Ilmat on just sellaset ku on, välillä on pitempiä syksyjä ja joskus vielä piiiiiiitempiä, sou?

Onko se mieli parempi jos niistä hiukan rutkuttaa.

Muuttuuko se sää heti paremmaks? Noup. Nomutta nyt on kuitennii kevät "ihanjustiinsa" korvillaan 💋

Joku viisas(se ihka eka, kukahan lie? Oliskohan Hipokrates?Jee, näinhän se olikin, tarkistin googlesta)) on sanonut että sitä olet mitä syöt...sanoisin tuohon perään että

sitä sisällät mitä ulos suollat.

Vaikka oooonhan se niinnii, jotta ärrimurrithan ne on välillä ihan söpöjäkin(lue:huvittavia) ja ennenkaikkea hyviä esimerkkejä siitä, mitä huono "sisäilma" saa aikaseks.

Tamppaustelineelle tuulettumaan talven viimoihin ja ehotonta tuuletusta, ihan jokaiseen polvi- ja kainalokuoppaan.

Tuuletustapoja on erilaisia...en nyt mainitse sitä tyhmintä ja keholle haitallisinta tapaa.

Mutta pakenemalla johonkin hetken unohdukseen, annat keholle merkin ettet hyväksy sitä sellaisenaan. Itsensä hyväksymisoppi pitäs olla ihan koulumaailmassa EKA AIHE.

Itsetunto on monella hukassa.

Ja siksi aina joku muu on syyllinen. Ihan kaikkeen. Täytyyhän olla, eikö?

Yks kiteytti räppiinsä sen oikean tyypin tuohon tilanteeseen:

(CHEEK):

"Kuka muu muka?" (kuin sinä itse)

Tänä päivänä mie suosin paitsi taiteen&kulttuurin ja liikunnan tuomaa tuuletusta..nuissa atmösfääreissä on hyvä pöllytellä ajatuksiaan ja antaa niiden ikäviempien leuhottaa matkoihinsa.

Tää ei nyt tarkoita sitä, et ku kerran on mietteet menny ikävän puolelle ja kun pystyy ne heivaamaan sivuun, ettei ne palais...ei ei, ihmisen tulee tehdä töitä itsensä kanssa ja tää on yks tärkeä tapa.

Nyt keväällä ja koko kesän voi pihakupsutella mullan seassa, lyyä ne vanhat, jo iänikuset lahonneet mietteet multien alle kuvainnollisesti ja osan voi nakella taivaan tuuliin. Ne  sitruunamietteet tekee nassuun ihan turhia kryppyjä. Annetaan tilaa uusille, kevyemmille aatoksille.

En oo kyllä yheltäkään pihalta kuullu sadattelua, pihatöitä tehdessä....

Kaikkihan tää parempien aatosten "kutsuminen" lähtee siitä, ettet tuomitse itseäs ja HUPSISTA HEIJAA tuopa se onki  sit monelle se  kompastuskivi.

Aletahan herran tähen pitähän itestämmä paree huali...

ja aatellaa vaa mite hianoja asioota

me oomma aikahan saaneet.

Kaikemmoista. Pantasko pensseliruksit itsekritiikille.

"Eilinen on eilinen ja huomenna on huomenna..."❤

(Kyä Keekki tietää)

Hyväksytään se oikianlainen, upia minämme.

HYVÄ MINÄ

ja

HYVÄ SINÄ

Ps. Tänne syntyy aina upeita,puhtoisia vauvoja, joiden ajatukset ovat pelkästään rakkaudessa ja ruoassa. Eihän nuo lapset oo mihkään hävinneet, ne asuu meidän sisällämme ja odottavat, jotta millon sitä älyää palata siihen alkurakkauden "huumaan"?. Kaikki muu on toissijaista. Joutsenetkin sen tietävät.

Niinhän se on, että tossa muutama vuosi sitten sitä ei olis osannu kuvitellakaan että tietokoneen avulla voi saada upeita ystäviä.

Ajatusten vaihto, vaikkakin välillä erimielisenä on todella  tärkeetä.

Meillä jokaiselle on omat ajatukset ja mielipiteet monistakin asioista. Siinäpä se huipputunne onkin piilossa.

Erilaisuus on rikkaus. Se pitää osata katsoa sillä silmällä.

Toisille on aina vain yksi oikea mielipide.

On myös niitä, jotka kulkevat toisten mallien mukaisesti, orjallisesti.

Oikeaa, valmista ja yhteneväistä mallia ei ole,

sillä meillä jokaisella on oma tiemme kuljettavana.

Itse valitsen asioita ja omaan omia mielipiteitä. Ne ovat usein yhteneväisiä muiden kanssa, mutta vähintään yhtä usein erilaisia.

Semmonen tättähäärä minä olen.

Toisen onni ei ole minun onneni, vaikkakin tunnen siitä iloa.

Samoin toisen suru ei ole minun suruani(ellei ole kyse lapsistani, läheisistäni), mutta tunnen siitäkin myötäsurua.

Mitään elämässä tehtyjä asioita, päätöksiä, polkuja ei ole syytä katua. Jokaisen tie on meille muokattu, valmisteltu ja nyt joku voi jopa säikähtää, sillä sen tiensä on jokainen itse valinnut.

Juuri niin.

Elettyjä asioita ei voi muuttaa, eikä kantaa jokaisessa päivässä...muuten kuljet aina eilisessä..ja kuka tahtoo elää niin?

Jokainen elämä on arvokas. Kaikesta huolimatta.

Myös sen pienen muurahaisen.

Elämä kasvattaa.

Elämä antaa myös mahdollisuuden punnita asioita ja tehdä valintoja.

Myös siihen, että kaikenlaiset erot ovat välttämättömiä, kuin pieniä kuolemia.

Ystävyyttää kannattaa vaalia. Sen merkitys kasvaa iän myötä, näin itse uskon.

Ystävyys on sitä, että sinä saat olla oma itsesi ja niin minäkin.

Ystävät ovat kuin erivärisiä LED-lamppuja, pitkäkestoisia ja erivärisiä.

Ystävä loistaa erityisellä tavalla.

Tuon värin kautta tunnen ystävästäni palasen..en kuitenkaan koskaan kokonaan, sillä enhän tunne itseänikään kaikelta osin.

Ystävät valitaan aina itse...ja itse myös määritellään milloin ystävyys loppuu.

Kuitenkin ystävyys sallii kaikenlaisen avunannon ja avun vastaanottamisen.

Tästä ei ole kahta mieltä.

Elämä on suurenmoinen matka itseen ja sitä kautta toisten maailmoihin.

Kaunein ystävyys kasvaa kuin kukkanen vuosien saatossa ja tähän listaan lukisin vanhempien ja lasten väliset suhteet.

Juuri niiden "kompurointien" kautta olemme lähempänä toisiamme. Vuodet ovat kuin juuret, niiden myötä kiinnitymme ja voimme jopa tuntea suunnatonta iloa tai  surua toisen puolesta.

Emme ole täällä opettajina, emmekä oppilaina vaan sopivassa suhteessa molempia.

Vähän niinku suolat ja sokerit 😋

❤❤❤

❤Rikkautta on rakastaa❤

Jos itse vertaisin ystävyyttä vuorokauden aikoihin,

sanoisin että se on aamun sarastus valaisten koko taivaanrannan...

saapuu varmasti

ei tukahduta

ei piiskaa

ei ole pimeä

ei ole naamioitunut

Se on paikalla

Aina,

tarvittaessa.

Kiitos ystävyydestäsi,

sie pullautat päivän aina valon puolelle

🙃

Tänä aamuna, eilisen eufoorisen tilan vielä jyllätessä kehossa, laitoin Pataleivän uuniin ja klo 8.45 oli kotosalla tuaretta leipee...voi että sitä voi pienistä asioista ihminen tulla onnelliseksi.

Oman käden kosketus, on taatusti paras mauste minkä ruokaan voi laittaa❤

Nyssitä voi sit mielin määrin mussuttaa, sillä leipä on tehty Spelttijauhoista...simppeli ohje, laitan sen tänne Köökkipuolen sotkuihin, sillä tää on ehdottomasti jaettava.

Hyvän ku jakaa, "maalima paranoo", eikö?

Eilinen hyvä olo tuli taas kerran pensselin äärellä ja Louise L Hayn sanomasta...Siinä esimerkillinen nainen, joka nousi pelon, vihan ja anteeksiannon kautta oman itsensä haltijaksi....Hän kertoo miten itseä tulee rakastaa ja tietty ottaa myös vastuu omista tunteistaan. Laitanki linkin tähän:

https://www.youtube.com/watch?v=mwvSLjoTjoI

Sen myötä kehittyi  pari työtä ja yks ihan selkeesti noista tekojen ja tunteiden "keräilystä"...siinä on meidän ainut "maallinen" omaisuus, jonka kanssa sit ajallaan tuonne taivasmaailmaan siirrytään...

Joten kannattaa olla hirmu tarkkana ja ennen muita kuunnella sitä omaa sisintään.  Meidän pää on ajatusten pelikenttä. Sieltä kannattaa muuttaa ne ajatukset, joita ei haluasi kenenkään itselle lausuvan...siinä on mielestäni hyvä mittari.

Eli sinä päätät.

Ja niinkuin Louise sanoo, positiivisia affirmaatioita omasta itsestä kannattaa  harjotuttaa...se on kuulemma aina palkitsevaa.

Tilaushan, se on sekin, suoraan  Universumilta.

Tänään on hyvä tai huono päivä. Sinä päätät ja sua kuunnellaan.

Meille on sisimpäämme leivottu  monia ajatuksia, mutta kyllä se niiden ylläpito vaatii  myös "otollisen maaperän", muuten mieki voisin olla, hassun faijan puolesta, semmonen jörrikkä...kaikella rakkaudella isääni kohtaan. Minulle täydellinen isä.

Äidin puolelta olen saanut toisenlaisen siemenen, aivan päinvastaisen kuin isältäni.

Molemmilla on suuri ja rakkaudellinen merkitys minunkin kasvulleni.

Jokainen lapsi kasvaa rakkaudella ja jokainen vanhempi rakastaa juuri niin paljon kuin hän sillä hetkellä kykenee.

On suoritettu kysely vanhoille ihmisille, mitä asioita he elämässään katuvat ja lähes sataprosenttinen vastaus oli, että perheen ja ystävien kanssa jakamatonta aikaa.

Niin viisaasti sanottu. Aika on peruuttamaton se kulkee kuin pikajuna kiskoilla.

Siispä jaetaan parasta, itseämme ajallisesti läheisille....vaikka sitä tuntuu olevan vaikea tänä aikana nipistää.

Kuin leipää, silitetään kunnioittavasti sitä lapsen ja vanhuksen kättä...miten monien satojen tuhansien kilometrien takaa nuo kaikki vanhuksen juovat ovat kulkeutuneet ja miten monta kilometriä on tuolla pienellä, pumpulin pehmoisella ja pullealla kädellä vielä edessään.

Meistä jokainen näyttää rakkautensa eri tavalla ja niin sen kuuluu ollakin.

Kuka  tuo kukkia, kuka lausuu hempeitä sanoja, kuka tiskaa, kuka siivoaa, laittaa ruokaa tai leipoo...kaikki tavat ovat rakkaudessa sallittuja ja oikeita.

On niitäkin, jotka tekevät kaiken tämän ja yleensä niitä kutsutaan äideiksi.

Unohtamatta isäntien raskaita töitä...on vaan niin, että yleensä arjen pyörityksen huomaa vain, kun äitee ei ole paikalla...tosin on perheitä, joissa isä hoitaa kaiken arkirutiinin..on meitä monenlaista...

Siispä teillekin HYVÄÄ PATAPÄIVÄÄ ja ps. ei se aina aurinko täälläkään paista🙃