Tee se itselle, minkä tekisit lähimmäisillesi.

Hmmm..päätin katsoa tuota sanontaa toiselta kantilta ja oikeestaan minusta tuo on ehkä parempi kun alkuperäinen,

sillä tuon mukaan voit hyvillä mielin helliä itseäsi.

Mie esimerkiksi tarjoisin nyt kaffevieraalle raparperipiirakkaa vaniljakastikkeella

ja wot kyllä miulle maistuu puolentoista tunnin aamukävelyn ja smoothien  jälkeen.

Koiruus on uitettu ja olikin tän kesän eka kerta...

Kyllä se on niin, että se onni ja innostus tuosta jäi selkeesti koiran jokaiseen karvaan. Kotio matkatessa se lillui keinuvassa käynnissä ja  pilkahti koiran katseessa.

Kun hän yhtäkkiä kääntyi, katsoi nauraen ja selkeästi viestitti:

" Mamma,

I just LOOOOVE our morning walks,

olispa aina näin".

Jos nyt ihmettelet tuota ulkomaan kieltä, elä säikähä...mein koira osaa käpälätuntumalta kaikki kielet...ei oo sille ongelma.

Uskon että ei kelleen koiruudelle/eläimelle oo.

Me ihmiset ollaan vaan siitä kummallisia kun ollaan ympätty ittemme rajojen sisälle ja kehitetty oma "salakieli", melkeen tulee lapsuusaika mieleen, ku rupiaa tuota mietiskelemään. Tosin nuita salakieliä opetetaan nykyään ja on todella  tärkeää osata myös omien aitojen ulkopuolista kieltä...sillä lailla tulee ymmärretyksi helpommin, heh heh.

Juu ja tuosta kävelystä, mie kävelyttäsin kaikkia ihmisiä, joka ikinen päivä, sillä kävely rentouttaa, on hyvä peruskunnon ylläpitäjä ja sen avulla voi olla "omassa maailmassaan" ajatus siis kulkee eri lailla kun kehossa energiat virtaa.

Hmmm, mitäs muuta tänään tarjoaisin itselle...

Taidan tarjota itselleni auringon ja luonnon hyväilyä...siispä sinne luontoon, sinäkin 😎

Istuttelin jo tuossa kaffekeiton lomassa n 30 salkoruusun siementä.

Tänä vuonna oonki ollu ahkera siementäjä ja oivallisesti istutellut siemeniä aika ajoin, jotta kukkaloisto kestäis mahdollisimman pitkään...kukista virtaa ihanat rakkausenergiat ja ne ihanat pöllyttäjät viihtyvät pihalla. Mikä tarkottanee, että kaikki virtaa ja elämä jatkuu...jee!

Ensi kertaa juhannusruusumme on myös ihan vimmoissaan innostunut kukkimaan ja taas ihmettelen miksi sen nimi on juhannusruusu???

Mie taian ristiä sen kesäruusuksi, sillä meidän ihana, puhtaan valkoinen ruusumme kukkii aina kesäkuun alussa...mut ehkäpä nuista vielä riittää juhannukseksikin.

On ihana joka kesän alku seurata oman pihan puiden ja kukkien loistoa.

Tänä vuonna niitä kukkia onkin sit urakalla...takapihalla löytyy ainakin 30 kpl "en vielä tiedä nimeä", mutta joita on tänne muuttaessa ollut 2 kpl ilmeisesti on pitkät siemennyskaudet vaaaiiiii? 😙

...ja ilolla huomasin eilen että Ukontulikukka, jonka kaivelin sieltä kyöpelinvuorelta on niin pinkeenä ja täynnä rakkautta...saa nähdä nouseeko se heti ekana kotivuotena isoks, siltä vahvasti vaikuttaa...ja nuo muut 12 kpl saavat vielä naapurikseen auringonkukkia...joita pistelen maahan viikon vaihteesa.

Jotta tänä kesänä saa sielu ja silmä lepäillä, kunhan nuo rempparoippeet saadaan poiskuljetettua.

Remppa ei ole ohi, mutta siihen tulee kaiketi kesätauko, eihän sitä alvariinsa jaksa...alkaa maistua puulta.

Köökki on vielä vailla loppusilauksia ja esim pöytää, joten olkkari on vielä vinksinvonksin...

Eilen tuli vimmattu palo pensselin varteen, joten kaipa sitä löytää ittensä tuolta Voimatuvasta...

Sillä pensselin, soittimen ja kuuntelevan, avoimen, armeliaan mielen soisin teille kaikille.

❤Ei heittäydytä tärkeäks

heittäydytään lähelle

-

lähemmäs

omaa itseä

😀

On olemassa erilaisia tapoja suhtautua kohtaamisiin.

Tiukkoihinkin.

Semmoinen paukahti aamulenkillä vastaan.

Ja mikä tunne huomata, kuinka alkumetsän lenkki ja edellisen yön uni,

unohtamatta viikonlopun puuhastelua kotosalla ja pihalla olivat  saaneet mielen tyyneksi.

Oli siis helppo olla tyyni tiukassa paikassa.

Metsälenkin alussa tuli se tunne, että nyt ei voi koiruus olla vapaana ja taas oman itsen kuuntelu osu kohilleen.

Olimme jo jonkin aikaa vipeltäneet ja katsoin Kaapoa noin 3 minuuttia ennen kohtaamista ja tiesin että jotain on edessä tai jommalla kummalla sivulla, sillä tuuli tuli edestäpäin...

Luulin että sieltä pöllähtää hirvi, sillä olin kuulevinani pehmeän ja kumean tantereen tömähdyksen...ja viikko sitten koiralenkkikaveri kertoi että hirvi oli bongattu tässä metikössä.

Olin ehtiny napsinu kerkkiä pikku pussillisen ja jatkoimme siis matkaa...

kun

edestä pelmahti eteemme  hurjaa vauhtia vapaa susikoira...

😮

se syöksy suoraan kohti Kaapoa ja omistaja huutaa, mää rääyn lujaa SEIS!- sanan...koira juoksi aivan Kaapon nenän eteen.

Molemmat otti kosketuksen ja susikoira käänty, juosten takas  omistajan puoleen.

Kaapo säily rauhallisena ja huusin omistajalle, että älä lyö sitä...kun otti koiran kiinni ja koira alko vinkua...mutta joo.

Loppu hyvin kaikki hyvin, totesin omistajalle, että meidän pitäs varmaan jutella tässä, jotta koirat tajuaa, että kyseessä on hyvät energiat, eikä tarvi olla peloissaan eikä puolustuskannalla.

Susikoira oli narttu ja sen Kaapo haisto sillon aikasemmin. Muutoin olis voinu olla tosi kiperä tilanne. 

Narttu vielä hiukan ärähteli mutta rauhottu lopulta ja uskals jopa kääntää selän ja heilutteli häntäänsäkin...hälle on pentukotona sattunu jotakin, koska ei päästä ketään koiraa lähelle, mutta olemme aiemminki tulleet vastatusten ja Kaapo on kuulemma ainoa, joka on päässy niinkään lähelle..ja omistaja ihmetteli myös miten lähelle tuo narttu uskalsi tulla. 

Nooo, siinä aikamme juteltuamme, puhe käänty metsän antimiin ja näytin pussillistani ja kehotin häntäkin keräämään kerkkiä ja huikkasin pari ohjetta mukaan...eli siis shokkialkukohtaamisen käänsimme iloiseksi...joten, kaikkien hännät huiskivat erotessamme...

Jotta nuin...tiukka paikka on selätetty ja hiottu timantiksi...

Tuosta itsensä kuuntelemisesta keskustelimme ja tällä susikoiran omistajalla oli sama tyyli kun miulla, eli kuunnella itseään, millon voi pitää koiraa vapaana ja millon se olis otettava kiinni.

Nyt hällä oli jalassa vaivaa ja kipu on esteenä kehon muille viesteille.

Sen tiiän itekki.

Oottehan joskus kuulleeet sanonnan, et jos on pää kipee, potkase täysiä seinään----ei enää pääkipu tunnu, ku varpaissa on kovempi kipu.

Myös toisen ihmisen mukana olo lenkillä vie huomion oman kehon kuuntelusta.

Ainaki miulla, vielä.

Siispä eipä tänään muutako

kerkän huuhteluun ja tsilviisiin.

Ps...vähänkö kettumainen olo, ku korjailee omia kirjoitusvirheitä..."kettu!"

❤

Ihmiset on tulvillaan odotuksia, joita kohdennetaan kaikkialle ja kaikkiin.

Jokainen meistä on rakentunut omien odotusten, tekojen ja sanojen kautta mutta kehossa on myös toisten odotuksia, käskyjä ja  toimeksiantoja.

Kun ihmiseltä odotetaan liikoja tai hälle sysätään asioita, jotka eivät millään lailla resonoi hänen kanssaan, sitä selkeesti kasaantuu kehoon ylipainetta...tiiättehän?

Sillon paikalle vyöryy stressi

Tunne on samanlainen, kun lättähatut aikoinaan vihelsivät kiskoilla 😙mutta tässä tapauksessa, se paine ei pääse ulos ellei sille tehdä jotakin "häätävää".

Nuo pitäisi jollain lailla saada siis purettua, ettei keho kanna enempää, mihin se on kykenevä, koska stressi ei ole hyvä matkakumppani... tähän on turha listata mitä kaikkea stressi aiheuttaa...

koska se pentele osaa panna kaiken sekaisin.

Kaiken.

Ylipainetta voi purkaa monella tavalla.

Ihan ensiksi on kerrottava paineen lähettäjälle, olkoonkin että se olisit sinä itse, että

sinä riität sellaisenaan

Joskus tämä pelkästään riittää, mutta tuohon purkamiseen auttaa myös

aktiivinen liikunta

ja  tämän liikuntamuodon päättää jokainen itse...kukaan ei tunne kehoasi paremmin. Toisille riittää kaupassa käynti, toinen vaatii pitemmän kävelylenkin, toinen taas armottoman kuntosalitreenin..mikä kullekin on sopiva. Valinta on sinun.

Erityis suosituksen annan ehdottomasti

meditaatiolle.

Siinä alku voi olla vaikeaa hänelle, joka on aina tottunu häsläämään ja painelemaan tuhatta ja sataa...mutta elämään löytyy enemmän

tasapainoa

vastaanottokykyä

mielen levollisuutta

hyväksyntää myös itseä kohtaan

ja ennen kaikkea rakkaudellista olotilaa.

Meditaatioon löytyy hyviä ohjeita netistä, myös niitä ohjattuja ja aluksi voi kokeilla ihan parin minuutin pätkillä....ja HUOM näistä on myös eri variaatioita. Voit rakentaa itsellesi sopivan. Me ihmiset ollaan useita kertoja päivässä meditatiivisesssa ns nollatilassa...joku autoa ajaessa, joku kävellessä, joku tiiviin runon poljenna parissa...sitä vain huomaamatta sukeltaa ajatuksen pariin tai nollaa kokonaan itsensä vaikkapa puutarhatöissä.

Lisäksi ruokavalio

edes osin muutettuna vaikuttaa koko kehoon, mieltä myöten.

Kun mieli on tasapainossa, sen avulla hoituu monikin asia ja sitä huomaa myös sen, että sen oman itsen tukeminen/vahvistaminen hyödyttää kaikkia ympärillä oleviakin.

Ja ruoan avulla me rakennamme/korjaamme tai tuhoamme kehoamme alituiseen.

Älä siis kuvittele että olet itsekäs, kun ennakoit asioita ja pidät itsestäsi huolen.

Päätä voidaan hakata seinään monta vuotta, voidaan puristamalla puristaa itseä tiukkoihin tilanteisiin ja olla kuin ruoska itselle, jotta selviää.

Mutta on myös hyvä tiedostaa minkälaiset tilanteet/asiat siihen johtaa ja löytää se

balanssi kaiken keskeltä.

Keho, Henki ja Mieli

ovat osa itsemme kokonaisuutta

Kohtele itseäsi

kuin kukkaa kämmenellä.

Jos elät vain muiden  neuvoilla/ohjeilla,olet aina puristuksessa, sillon sun täytyy aina suoriutua jostakin...ja kehosi kyllä kertoo, mikäli asiat eivät ole kunnossa.

Tässäkin kohtaa siis,

jos tunnet että elämässä kaikki  on riittävän hyvä sinulle, unohda tää blogin viesti ja elä niin kuin ennenkin,hymyillen.

Kuuntele kuitenkin AINA kehoasi, se ei koskaan ole väärässä.

Olla oma itsensä

on kaikkimitä toiselta

ja itseltä voi odottaa

❤

Näimpä tuonne Naperoplaneetan sivulle tänään tölväsin.

Mie olen ollu tänään itelle armollinen ja nukkunu päikkärit, koska tuossa män pari ehtoota huisin myöhään...onneks tuo rakas remppareiskani palaa tänään kotio.

Jotta tämmöttii tänään.

Käväskäähän muuten GALLERIA FOGGASSA, siellä on taiteiden yhteisnäyttely osoitteessa Pohjoisranta 8, Helsinki.

Lapset sen tietää, että

Tahdon Voimalla

on suuri vaikutus!

Kaiken näyttelykiireen ja höösäilyn jälkeen on hyvä maadottaa itsensä ulkosalla, vaikka lenkkipolulla ja nukkua hiukan pitempiä yöunia, sillä itsellä ainakin kaikenlaiset DEAD-linet pakkaa kehon todella tiiviiseen muotoon. Siitä syystä avajaisiin mennessä, junalle juostessa saapui hetkeksi takaraivokipu, joka onneksi asettui oitis muutaman minuutin päästä. Olispa se ollutkin näky, kun olisin maannu taiteiden keskellä ketarat oikosenaan.

Tiesin sen olevan tulossa, kun tuo h-hetki lähestyi, sillä tuo ilmotteli jo aamusella tulostaan...onneks selvisin nuin vähällä.

Se oli selkeesti helpotuksen huokaus.

Vaikka kyllä tuossa meinas iskeä paniikki päälle, lohduttelin itteäni sanomalla, että kaikki ehtii ajoissa, ei ole kiirusta...se muuten kummasti auttaa, kokeilepas joskus.

Tuon Avajaispäivän iltana ja vielä eilen oli sen verran ranka väsyny, jotta unet on ollu aika syvät...oon pudonnu muihin maailmoihin het ko oon pään kellistäny tyynylle. Sillee se jännitys sit purkaantuu...unelossa on hyvä kerätä voimia ja panna se sisin uudellen latinkiin.

Tänään on jo aivan eri olo ja siks aamulla heräsin taas ennen kellon pirahdusta, vaikka olin sille "kertonu" et huomen aamusella nukun pitempään..eikö mitä...luomet lupsahti auki niinku joku olis huutanu BINGO , jo tossa ennen viittä.

Siis kukotkaan ei nouse niin aikasin, vai nouseeko?

Eilen iltasella meinsain urvahtaa sänkyyn jo heti kahdeksan jälkeen, mutta iskinki kiinni pihalla risuihin ja haravaan ja sieltä sai hiukan lisävirtaa jotta jakso Kaapon kans jolkotella iltalenkkipätkän ja silmät oli auki tuonne iltakymmenen korville.

Jotta, virkistytty on ja nyt olis tarkotus männä tuoreen morsmaikun kanssa Galleriassa käväseen ja muutennii vaihtaan kuulumisia...

Hyviä ystäviä

on aina ilo tavata.

Voi nauraa yhteisille asioille

ja kuopia niitä huonompia.

Jotta soommoro,

kaalipata valmiina varakeittiössä(lue eteisessä)

mää painelen nyt Suomen Pääkaupunkiin

koska mä sain ajan.

Tän ajan.

❤ Ihan itelle ❤

Olen Galleria Foggan yhteisnäyttelyssä mukana,

teemalla: yllätysmomentti

Galleria sijaitsee ihan siinä meren liepeillä Katajanokan helmassa...ja itse gallerian tilat on kerrassaan magiat.

Näyttely on pystyssä 3 viikkoa.

Jokaiseen työhöni olen istuttanut palan  sisimmästäni. Olen yrittänyt kuvan avulla kertoa mikä sinulle voisi olla yllättävää.

Meille jokaiselle kun asiat näyttäytyvät eri lailla ja saavat eri merkityksen,

riippuen aina katsojasta/kokijasta.

Kuvien teko voi joskus kestää järisyttävän kauan...joku kuva voi olla todella vaikea lähestyttävä tai sen juju ei heti aukea...semmonen tuottaa usein päänvaivaa...itse tiedostan jo pensseliä käteen ottaessa, mikä kuva se nurkassa illistää....ja VAATII huomiota. Usein nuo työt ovat lopulta ne kaikkein merkityksellisimmät. Niistä tulee kuin lapsia, joita on huolella ohjattu ja rakkaudella vaalittu.

Muttamutta, vielä olis muutama työ hiottavana ja huhheliheijaa remppa vie osan arjesta, joten tänäänki iltasella pitänee kävästä(lue:2 tuntia) IKEAssa hakemassa peräseinän köökkikaappeja 2 kpl. Ne on nuo IKEA käynnit aikaavieviä, ku siellä on olemassa sellanen AJANSYÖJÄ, joka ei maksa mitään...mutta ilman sen läsnäoloa, ei IKEAssa kertakaikkiaan voi pyrähtää....

Siispä teretulemas näyttelyymme,

uskon että meidän 9 taiteilijan teoksista varmasti useampi

miellyttää sielua ja jättää sinne sydämen sopukkaan viestin.

Ja hei,

muistathan että ihminen ei koskaan tee ostopäätöstä taidemaailmassa

sillä

TEOS valitsee aina kotinsa...

Nopiat syövät hitaat,

vai miten se meni...

🤪

Päivääsi pilkettä ja mahdottoman paljon sykähdyttäviä sekuntteja 

❤