Niin se kuulkaa on, että ilo ja suru askeltavat käsikynkkää eteenpäin....

Eli tässä pätee hyvin se sanonta, että kolikolla on aina 2 puolta (niinku setelilläkin).

Jos jokin asia onkin hyvin, niin jokin asia on huonosti, vai?

Vuoroveden vaihtelua, koko elämä.

Mutta kaikkeen vaikuttaa myöskin taito katsoa asioita ja siihen olen saanut kotoa äidiltäni hyvän, positiivisen katsantokannan...jota vaalin rakkaudella viime henkäykseeni asti.

Eli tarjotaan kaikille toisenlaista katselukantaa. Ole hyvä, tuosta nuin....

Mieti, mikä asia on huonosti ja mieti heti perään

miten paljo huonommin asiat voisi olla.

Sieltä puikahtaa heti se tunne, että onneksi ei ole asiat noin huonosti.

Meillä on vertailukohteita vaikka kuinka paljon.

Hyvää on aina elämässämme enemmän kun huonoa, se on fakta.

Jos elät ajatuksella, että ompa nyt asiat huonosti, olet valintasi tehnyt.

Jos elät ajatuksella, että ompa sentään tuo ja tuokin asia todella hyvin, olet myöskin valintasi tehnyt.

Kummalla valinnalla luulet, että kehosi voi paremmin?

Elämä on juuri sellaista, miksi se on tarkoitettu. Pitää vain osata korjata se hyvien

asioiden sato, joka moneltakin jää korjaamatta. Kori huonojen asioiden sadosta ei niin kauhian paljo kiehdo, sillä niillä on taipumus peittää kaikki se hyvä, mikä elämässämme on,  alleen ja silloin ne kaikki mukavat asiat unohtuu sinne tunteiden pohjalle. Semmoista korillista on kovin raskas paitsi kantaa, myös lähteä purkamaan ja kuitenkin se purkaminen on ainoa keino heittää ne huonot asiat pois matkasta.

❤

Nyt mää tarjoan siulle tuammosen joulupallokorin, johon olen tallettanut noin 16 hyvää asiaa ja sinun tehtävä on tehdä lista niistä asioista, jotka sinulla on tällä hetkellä hyvin. Ai mistä mää tiedän, että sulla on 16 asiaa hyvin.

No kuuleppas, kun niitä on jokaisen elämässä satoja.

Me olemme vaan niin arkisokeutuneita, ettemme enää reagoi siihen, mikä on olemassa. Jatketaanko siis?

Jokainen huomio vähentää huonon korin sisältöä samassa mittasuhteessa. Aatteleppa sitä. Ja joo, tää ei ole hölynpölyä, eikä mitään venkulajuttua, näin se vaan on. Koskaaan ei ole liian myöhäistä oppia katsomaan asioita niiden nurjalta puolelta, jossa se hyvä odottaa ottajaansa.

Onnea poimintaan!

Meillä ihmisillä on jokaisella omia mielipiteitä eri asioista ja hyvä niin.

Syvällisiä keskusteluja ei synny, jos pysymme vain omassa "maailmassamme".

Monet keskustelutuokiot ja elämänkokemukset avaavat uudenlaisia näkökulmia. Tämä ei välttämättä tarkoita mielipiteen muuttamista suuntaan tai toiseen...se on joka tapauksessa avartavaa ja antaa meille mahdollisuuden huomata, kuinka laajoissa mittakaavoissa pienetkin asiat voivat olla.

Mutta mikä on pientä ja mikä suurta?

Se on jokaiselle omanlainen.

Usein läheiseksi ja suureksi asian tekee sen ajankohtaisuus elämässä...kun taas ajan hammas jättää monia asioita taaemmas ja näin ne pienenevät meidän mielissäkin. Toivon mukaan kuitenkaan asioiden tuoma oppi ei pienene.

Ihmisen mieli onkin erittäin monivärinen.

Siellä lojuu jos jonkinlaista "asetelmaa".

Siellä on varmasti omia mielipiteitä paljonkin, mutta kukaties useimmat ovat jonkun toisen, ryhmän, median ja yleisen hyväksytyn mielipiteen

Hyvä, että ajat muuttuvat.

Muuttuisipa myös median roolikin hieman.

Jospa iloiset, onnelliset tapahtumat saisivat enemmän sijaa heidän maailmassaan. Näin voisimme idättää enemmän hyvää kuin pahaa.

Medialla on hyvin näkyvä rooli tämän päivän lasten(ja aikuistenkin) maailmassa. Netti, tuo pitelemätön peijooni tuputtaa millon minkäkinlaista uutista tuutin täydeltä.

Lapsilla suodattimet eivät toimi samanlailla, kun aikuisilla, joilla on jo kokemusperäistä tietoa monestaki asiasta.

Siksi meidän aikuisten tulee olla suodattimena ja kertoa kuitenkin asiat aina totuudenmukaisina.

Muttamutta ajanhampaista sen verran, että se mikä ennen oli hyvää, ei välttämättä enää pidä paikkaansa.

Keuhkot eivät vahvistu huutamalla, välinpitämättömyys luo hyljeksityn roolin tiukemmin kehoon.

Hiukset eivät vahvistu niitä leikkaamalla, siihen vaikuttaa paljolti keholle sovelias ruoka.

Sanotaan, että kehon huonovointisuus näkyy melkeimpä viimeiseksi hiuksissa.

Olemme kaikki erilaisia, kehomme toimii pääasiallisesti samalla tavalla, tosin yksilöitä olemme myös siinä mitä kehomme sietää.

Eipä kuitenkaan hukata kallisarvoisia asioita entisistä ajoista. Siellä on paljonkin hyviä asioita ja yksi niistä melkeimpä ylitse muiden oli se, että vanhukset saivat vanheta kodissa, jossa heistä huolehdittiin. Ei tarvinnut mennä hoitolaitoksiin odottamaan vaipan vaihtoa.

Kotona vanhukset myös liikkuivat enemmän ja se piti heidän toimintakykynsä melkeimpä loppuun saakka virkeänä, unohtamatta seuraa, jonka he lastenlapsissa saivat.

Niijotta, puhutaan, suodatellaan, katsotaan mitä syödään ja ollaan lähellä heitä, jotka ovat lähimpänä olleet meitä..ja eikä anneta median äänen painua mielemme syövereihin.

Siksi me olemme kauniita, kun olemme omia itsejämme.

Sinä sisällät kaikki vuorosanat, oman elämäsi mukaan.

Eikö ookki vapauttavaa. Olla ja valita mitä sanoo.

Rakkautta päivääsi

Huh,huh...lokakuun kisakiireet ja kireet nutturat takana. Neljä kilpailua yhdelle kuukaudelle on aika paljon, vai mitä ootte mieltä?

Mutta, nytkö pitäs alkaa pahnalla röhnöttää, nouwei..vai olikse huawei😋?

Lokakuun kilpatanssikisat meni suunnitelmien mukaan.  Viimesimmän niistä mie omistin äireen edesmenneelle ihanalle miesystävä- Petterille...hää oli kans kova poika tanssimaan ja hänen  syntymäpäivänsä sattui kisapäivälle. Siis viime lauantaina Porvoossa niiattiin/kumarreltiin Etelä-Suomen aluemestaruus Seniori 1-4 E-D luokassa ja samalla saatiin puuttuvat nousupisteet. Rapsahti vähän  ylikin, mutta sillä ei oo niin väliä.

Eli me päästiin luokalta. ED-luokan "kokeet" on takana ja nyt ollaan siis C-luokassa,kääk.🤪

Mutta ei täällä Honkatiellä oo kupolia kiilloteltu ollenkaan. Ehkä mun tanssivalle Raili tädille ja äidilleni, sekä Hannun vanhemmille tää on enemmänki mieluinen. Mut me ei olla koskaan valmiita. Never.

Videoita katsoessa, voitiin kyllä todeta niinku ennenki, että on paljon parantamisen varaa.

Mut hyvin on menny sekä E- että D-luokka... molemmissa 8 kilpailua ja tasan puolet niistä nuorempia vastaan.(Mistä moon saanu rohkeutta?) Mähän oon jo sennu kolmosen ikänen ja sevverran kankian olonenki. Mutta kun tuo Hannu läväyttää tässä pian 50 kehiin, niin sit siirrytään automaattisesti sennu kolmosiin.

Eilen kuitattiin kisat laskemalla pisteet ja tilanteet:

E-luokan saaliina on ollu 1 hopia ja 7 kultaa. ---->luokkanousu D:n

Sit meillä oliki parin vuoden tauko, eli alotettiin uudestaan tasan vuosi sitte ja multa oli "KADONNU" kaikki muistikuvat kuvioista..huh. Lihasmuistissa oli jotain liikkeitä mitkä tuntu vääriltä...että tsilviisii.

Taas D-luokassa arvostellaan erikseen lattarit ja vakiot, joten saimme

VAKIOISSA: 1x 4:s sija, 2xhopiaa ja 5x kultaa

LATTAREISSA: 1x pronssi, 2x hopiaa ja 5x kultaa

"Ei hattumpaa"🙂 Ollaan ihan(huom Ville ehkä) niinjanäin tyytyväisiä.😲

Mutta joo, kilpailut, tasot ja taitoluokat kovenee...huuuh.

VAKITA sai muutenki mahtavan mitalisaaliin Porvoossa...siellä oli ihan meidän salin mestareitakin lavalla ja heidän menonsa on ihan toista luokkaa, ku esim miun nysvääminen. Vakitalle ropsahti 4x kultaa, 4x hopeaa ja 5x pronssia.

Miten ihanat KANNUSTUSJOUKOT Vakitalaiset toisilleen onkaan, kyllä tuntu hyvältä kun porukka kannusti ja heilutti Vakitan lippuja.

Että oikeestaan puali voittoa kuuluu kannustajille, puolet valmentajille ja meille jää sit se treenaaminen..niin sen kuulu mennäkki.😀

Että simmonen rypistys tuolle lokakuun sattu kohilleen.

Täs on vähän niitä ja näitä asioita nyt ku pitäis alkaa rustaamaan.

Vaan ompa mahottoman lämmintä.

Äitini piipahti eilen ja hän totes että vuonna 1958 on ollu aivan yhtä lämmintä, sillon kun hää on minuu vuottanu ja tietty saanu tuossa lokakuu lopussa...lämmintä riitti marraskuun päiviin asti.

Jaa, se olis alotettava nuo normiduunit ja ei oo sekään helppoa...mikään ei oo, eikä tarvikaan. Tehtävä on, muuten ei edetä milliäkään.

Että simmoset mietteet alkavalle marraskuulle..olkoon se kaikille meille antelias, armelias, terveyttä ylläpitävä, aikaan saava ja tuokoon mukanaan unohtumattomia hetkiä rakkaiden ihmisten parissa.

Älä unohda ulkoiluttaa itseäsi.

😀

Ps. Kuvassa kuivaharjotusnuttura

Hymy huurussa paineltiin karvarakkauden kera pitkin tienlaitoja, sekä ihanan kuuraisen pellon tietämillä.

Tämmöisinä aamuina voisin laulaa loilottaa ääneen ja kiljua ilosta, sillä huuru sai aikaan mielettömän hyvän olon sisimpääni. Se kutitteli sisälläni olevan pikkutytön mieltä ja kertoi ihanasta valosta, jota huuru lisää silmiemme eteen, pukien kaiken kauniiseen harsovaippaansa.

Miten osaisin sanoittaa tuntemukseni?

En kyllä mitenkään, liian vaikea rasti. 😲

Jotain koitan kuitenkin räpeltää:

Tuon tunteen voi liittään onnelliseen odotukseen, kun tietää että on tulossa jokin/jotakin ihanaa...esim lapsuusajan jouluaatto, jota odoteltiin melkein "pissi sukassa". Lapsuususkesien jälkeen odoteltiin sisarusten tapaamisia, sillä vietimme usein kesiä eri paikoissa. (Kuka nyt viittä mukulaa ottas yhteen paikkaan? 😀) Tunne on samanlainen, niinku olis "muurahaisia housussa" jos nyt olen ton sanonnan oikeen ymmärtänyt. Ilo kieppui ja keikutti sydäntä lempeällä otteellaan.

Nytku puikahin tuonne tunteiden maailmaan, mieleen pälkähti myös omat lapsoset pikkuisina.  ❤❤❤

Miten monta kertaa he ilahduttivat ja antoivat arkeen runsaita rakkaudenpotkuja. 

Miksei mun taikasauvani toimi, sillä voisin joitain tuokioita elämästäni elää uudestaan ja uudestaan, aina vaan.

Sitä onnen tunnetta kun pieni lapsonen tassutteli yhtäkkisen päähänpiston saaneena eteeni, kietaisi pienet käsivarret kaulalleni ja sanoi: Äiti, mäh jakattan tua ❤

Tai kun kuulet lapsosesi ensimmäisen sanan: Ihi.

Tai luet lapsesi tarhassa sanelemaa äitienpäiväkorttia, jossa sanotaan että:Mun äiti on paras siittäkö mä nukun😀.

Lasten kanssa touhuillessa muistutin muistuttaa itseäni "rähmäisinä" hetkinä siitä, että joku päivä kaipaan juuri näitä hetkiä, myös tätäkin sekamelskaa ja meteliä. Näin se on ollut jo muutamia vuosia.

Lasten maailma on aito ja se on yksi asia, missä moni aikuinen kompastuu...valitettavasti.😥

Jottamitäettäkuin....🤭 Yhtään päivää elämästäni en antaisi pois....en yhtään.

Siellä muistoissa lojuvat sulassa sovussa, kaikenlaiset tiukat ja hempeät hetket. Niiden avulla olen vahvistunut, oppinut ymmärtämään ja tiedostamaan myös sen, että toinen ei koskaan määritä muuta kuin omaa minäänsä, vaikka tekisi sen sinun kauttasi.

Ihmiset peilaavat monesti itseään toisten kautta(tiedostamatta) ja tosi vaikea asia on hyväksyä toisessa se samankaltaisuus.

Se onkin vaikea rasti, tiedostaa tuo toisen määritelmä itsestä ja pitää kuitenkin oma tietoisuus hereillä.Tuntuu, että sen pitää olla hereillä alinomaa...sekin on tunne, tunne itsestä ja siitä minkälainen sitä on.

Ei kai sitä kukaan halua, että joku toinen maalaa tulevaisuutemme? Jos kysyisin ihmisiltä, uskon että kaikki vastaisivat: Ei tietenkään. Mutta, niin vaan moni tekee. Epäilee sitte itseään ja antaa elämänsä toisen ohjattavaksi.

Tunteet ovat elämässämme mukana ja niiden avulla voimme kokea monenlaisia asioita.

Paras tunne, jonka tähän päivään tahdon siulle välittää, on se, että RAKASTA ITSEÄSI ja HYVÄKSY se MAHTAVA ihminen mikä sinä olet!

Huipumpaa sua ei ole!

Kiipeä vaan sille omanarvon vuorelle ja pysy siellä tuiskuista ja tuulista huolimatta. Elämäsi on itsesi määriteltävissä.

Se olis nyt salaattitime...määmpä ratkomaan kerää lautaselle ja pistän samalla päiväkahaveet valumaan. Moon ansainnu ne.

Ps. Kuvassa näkyy kaunis huuru, joka toivon mukaan hyppää ja hytisyttää sinunkin sydäntäsi.

Syys kun saa, se pukee mättäänsä vaikka käpyjen suomuilla ja meillä ihmisillä alkaa se vimmattu meno sinne ja tänne, vaikka ei se tuo kesäkään oo, miulla ainakaan, niistä hiljasemmista kesistä ollut.

Menoa löytyy: millon pensselin, millon lenkkareiden, millon tanssikenkien, millon rättien, ruokakassien tai jonnii muun tahdissa.

Eipä tuu aika pitkäks, eikä tuu niitä "istumahuavoja" 😀vai mitä ne nystyrät onkaan?

Koulusta sain todistuksen ja olikin niin kokonaisvaltaisesti mieliinpainuva kouluviikonvaihde.

Suurin osa meistä jatkaa ammattiin asti, vaikka nytkin jo voimme avittaa ihmisiä Ratkaisukeskeisen taideterapian merkeissä....tuntuu, että tässä aiheessa on se kaikki minussa oleva tietotaito nivoutunut yhteen ja nälkä sen suhteen eikun kasvaa.

Eli: jos mun vatsa tai vyötärön ympärys kasvaa, niin mulla on masu täys Ratkaisukeskeistä taideterapiaa, sanoja, pensseleitä, värejä ja filosofisia näkökulmia..ha hah...se onki mulle ainoo sopiva tapa pullistua... enää😋. Katoppakö kaiken muun saa suoltua ulos tuolla salitouhuissa ja viipeltäessä sinne sun tänne.

Se onki sit aikamoista menoa lokakuussa...monta tanssikisaa ja siinä ympärillä paljon muutakin hääräilyä, mut sit toivon mukaan saa lyyvä vaikka kahdeks päiväks ketarat oikoseen ja liiskata hanurin nippuun tuohon sohvan liepeille ja ottaa kätöseen vaikka jonnii "ihanmuidenmaailmojen" kirjan.

Tosin, en pane pahaksi sitäkään mahdollisuutta, että eräs toive tuuppaa minuu hiukan pystympään ja sen osalta alkais myös hyörinää...sen soisin mielihyvin ja peffan huilaus päivät voisin typistääkki. Mää voisin sit vaan "kihertääkihertämästäpäästyäni" saattaa jopa olla, että innostuksen ansiosta, ylettäsin ihan taivaan liepeille ja takasin. Ainaki mun ääni ylettäs Hornetin tasolle...et jos nyt joku kaunis syyspäivä kuulet epämääräsestä suunnasta kauhiaa korinaa ja kurkkuhuutoa...soon mä! Ja mun innostus! Elä säikähä. Emmää mieltäni sinne liidätä, moon Äiti Maan taallaaja ja niin hyvä.

Onneks alko myös tuo meidän ihanaisten medispiirikin ❤

siinä mää istua nöpötän sen parisen tuntia hyvässä, hiljaisessa seurassa...jokaisen meidän on hyvä istua ja olla hiljaa "itsessään"...ettei elämä ihan vilistä ohi, jääpi muuten tiedostamatta monta asiaa ja oman itsensä hoivaaminen. Me ihmiset kun emme oikeen osaa kuunnella kehoamme, vaan painaa puuskutamme överivauhdilla aamusta iltaan, päivästä ja viikosta toiseen.

Jokainen ihmiskeho kaipaa oman hiljaisen hetkensä, jotta se voi tuoda ilmi asioita, jotka ovat sille hyväksi tai haitaksi.

Se kulkee ja toimii sen mukaan, mitä sille syöttää...ihan konkreettisesti, sanallisesti ja jopa ajatuksellisesti.

Eikä tää tarkoita vaan ajattelua itsestä, vaan myös toisesta....sinä olet rakentunut sanoista, joita viljelet, ajattelet...olipa kohde kuka tahansa...siinä on hyvä syy meillä jokiasella mennä hiukan itseensä ja miettiä, mistä sitä on itsensä rakentanut.

Koskaan ei ole myöhäistä kasvaa tai oppia uusia toimintatapoja...myös vanha koira oppii...AINA JOTAKIN. Oon määki oppinu, vaikka oon jo "luumusukkaikäluokkaa". Tää on niin nähty. Me kyllä kannetaan vanhempien/koulumaailman/ystävien tms sanoja itsessämme ja moni jää vanhojen mielipiteiden/arvostelun vangiksi, tiedostamattaan.

Omat arvot ja itseisarvo on hyvä tiedostaa ja huomioida haluaako miellyttää jotakin toista, vai elää oman arvomaailmansa mukaan.

Tasapaino ja mielenrauha on tärkeää.

Älkäämme kasvako sinne, minne muut meitä ohjaavat, kasvakaamme sinne, minne sydän ja oma mieli meitä kuljettaa, sinne missä kehomme lepää ja tunnemme onnistumisen tunteen ------> MINÄ TEIN SEN!

Yleensä vastustelut ja toisten aliarvioimiset ovat ne esteet, jotka ovat oman onnemme tiellä.

Muistetaan siis elää omaa unelmaa,

se riittää.

Sillä se

ainoastaan

kantaa meitä ilolla

aamusta iltaan.